Valikko Sulje

Islanti, Tungufljot

PERHOKALASTUS – ISLANTI, TUNGUFLJOT

Lohen perhokalastusta Tungufljot-joella Islannissa. Fishmaster järjestää johdetun perhokalastusmatkan Tungufljot joelle Islannin eteläosaan 12.-16.9.2021. Jouni Rauha toimii kalastusryhmän matkanjohtajana.

TUNGUFLJOT

Tungufljot on keskikokoinen, kirkasvetinen joki joka virtaa uskomattoman upeissa Islannin tunturimaisemissa ja laskee jäätikköjoki Hvitaan. Tungufljot sijaitsee Islannin eteläosassa noin 100 km Reykjavikista kaakkoon. Tungufljot joen Faxi kalastusalueen saalis on viime vuosina ollut 200-300 lohta kaudessa, joista suurin osa saadaan elokuun lopulla ja syyskuussa. Tungufljot on myöhäinen lohijoki Islannissa.

PERHOKALASTUS

Tungufljot joen Faxi kalastusalue on noin 3 km pitkä ja sisältää hienoja pooleja, mm. kuuluisan Faxi putouspoolin, koskia, nivoja. Alueen länsirannalla kalastaa yhteensä 4 vapaa ja itärannalla 2 vapaa. Olemme varanneet kaikki 4 länsirannan kalastuslupaa 4 henkilön Fishmaster ryhmän käyttöön. Päivittäinen sallittu kalastusaika syyskuussa on 7-13 ja 15-21. Kalastusjaksojen välissä on kahden tunnin lounastauko. Vain perhokalastus perhovälinein on matkalla sallittua. Kaikki yli 70 cm lohet pitää vapauttaa.

PERHOVAVAT JA KELAT

Suosittelemme Tungufljot joelle kahdenkäden 12-14 jalkaisia lohivapoja luokissa 8-10 ja niihin sopivia laadukkaita levyjarrullisia keloja. Voit kalastaa myös 9-10 jalkaisella 7-8 luokan yhdenkäden perhovavalla. Kärkiuppoavat ja intermediate ampumapäät ovat perhosiimoista eniten käytettyjä. Kalastusvälineet pitää desinfioida, kun saavutaan Reykjavikin Keflavikin lentokentälle.

PERHOT

Hyviä perhomalleja Tungufljot joelle ovat esim. Blue & Black, Black Sheep, Silver Sheep, Blue Charm, Red Frances, Black Frances, Sunray Shadow ja Snaelda.

MAJOITUS

Kalastajat asuvat hyvin varustellussa mökissä Faxi kalastusalueella. Mökissä on kaikki mukavuudet: wc, suihku, olohuone ja hyvinvarustettu keittiö. Ruokailut järjestämme yhteisesti majoituksessa, ne eivät kuitenkaan sisälly matkan hintaan.

MATKAN TOTEUTUS

Johdettu Fishmaster kalastusmatka. Jouni Rauha toimii ryhmän matkanjohtajana. Kalastajat lentävät yhdessä Helsingistä Reykjavikiin Keflavikin lentokentälle ja jatkavat sieltä vuokra-autolla noin 2 tunnin ajomatkan matkakohteeseen Tungufljot-joelle.

  • Ajankohta: 12.-16.9.2021
  • Hinta: 2390 eur/hlö
  • Matkan kesto: 3 ja puoli kalastuspäivää/4 yötä
  • Ryhmän koko: 1 matkanjohtaja + 3 henkilöä
  • Varaukset: paikat varattu
  • Kalastusmatka sisältää: Majoitus, Perhokalastus, Kalastusluvat, Alueen esittely
  • Kalastusmatka ei sisällä: Lennot Reykjavikiin (250-300 eur/hlö), Desinfiointi (30-40 eur/hlö), Ruokailut (80-100 eur/hlö), Vuokra-auto (120-150 eur/hlö)
  • Kalastuskausi: 24.6 – 30.9
  • Kalalajit: Lohi, Nieriä

Islanti, Tungufljot

2390,00 

Tungufljot joki 12.-16.9.2021

Varasto loppu

Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , ,